Tänään oli taas laiska päivä, mikä ei ole mikään ihme onhan minulla nyt ollut laiska päivä 24/7 viimeiset puolivuotta. Vähintään.
Ahkerin homma oli kerätä tutkimusaineistoa kahdeksasta kahteen ja vielä aika lyhyellä ruokiksella. Hommahan on helppoa kuin rahan lainaaminen, mutta sentään jotain sain aikaiseksi tässä pitkässä päivässä. Suunnitelma oli sen jälkeen käydä rankasemassa rautaa ja hankimassa voimaa surkastuneeseen jalkaan, leikkauksesta on nyt n. 8 kuukautta ja jalka on vieläkin kuin kanalla. No niinhän siinä sitten kävi että kotimatkalla polvi kipeytyi tarpeeksi saada tekosyy olla menemättä salille, onhan sentään illalla reenitkin. No aloitan raudan rankaisun taas tauon jälkeen sitten vaikka torstaina. Laiskuuttani salikäynnin väliin jääminen ei siis ollut mikään ihme.
Kotiin päästyä oli pakko vetää pari leipää ettei nälkä kasva liian suureksi ja turha ahmiminen alkaisi. Samalla oli hyvä näpräillä blokin ulkoasun kanssa. Tein hommia sivujen eteen pari tuntia photarin kanssa, mutta lopulta en ollut tyytyväinen väriteemoihin ja homma meni hukkaan. Hetken päästä olikin sitten jo vaimoke kotimatkalla ja aika kiiruhtaan markettiin. Marketti on siitä vänkä paikka että sinne ei oikein haluaisi mennä, mutta loppujen lopuksi siellä on aika hauskaa, suunnitellessa mitä kaikkea sitä voisi muka keittiössään loihtia, hah. Sitten kuitenkin päätyy pariin pötköön mustaamakkaraa ja huijaa itseään uskottelemalla itselleen olevansa loistava kokki.
Tänään mukaan tarttui muutamia perunoita ja kokonainen kala, tarkemmin savusiika. Kalaa ei ole tullutkaan vähään aikaan popsittua. Oli aika nannaa. Varsinkiin yhdistettynä pitkäaikaiseen fiksaatiooni katsoa syödessä simpsoneita. Vanhempien luota muuton jälkeen oli yli puolien kotiruokailujen aikana katsonut simpsoneita telkkarista, videolta, DIVXnä etc. Päälle mukillinen tummapaahtoista kahvia mustana ja kirsikoita. Elämä hymyilee taas.
Hetken päästä onkin pakko rientää reeneihin. On tämä omituinen oravanpyörä, mutta se tämä aivan varmasti on.


P.S.
Kävin painamassa vielä illan päätteksi reenit. Joutuu miettimään taas tuota "Mikään ei ole niin tyhmä kuin ihminen." Kuinka voi kentällä käyttäytyä niin typerästi. Kyllä, tällä kertaa myös minä, mutta silti joutuu miettimään että ymmärränkö minä peliä (salibandy) paremmin kuin muut, vai luulenko vain niin. Onko oma mielipide aina parempi ja jos ei ole, niin milloin se ei ole?
Yleensä jaksan epäonnistumisiakin kannustaa, mutta pitäisikö se lopettaa? Ei kukaan ainakaan minulle sano huonon syötön jälkeen että: "ihan hyvä yri oli", ainakaan muuta kuin sarkastisesti.

P.S.S
Hitaasti tuntuu rattaat kääntyvän. Nythän oli pedon päivä. 6. kesäkuuta 2006 (6.6.06). Mitään i edes tapahtunut. Kirkkoja ei palanut ja hautuumaaltaei kukaan noussut ylös. Ehkä siksi että kyseessä on pelkkä numero. Paras arvaus tuon numeron alkuperästä mitä olen kuullut on että se olisi Keisari Neron nimi kirjoittettuna numeroilla. Nerohan se organisoi aika suuret vainot kristityille. Tuo kirjoituksen otsikkokin tuntuu nyt sopivan aina vaan paremmin...